Turun Nuorkauppakamari toteutti vuonna 2015 ensimmäisen kerran Pop-up Turku -projektin, jonka tarkoituksena on elävöittää kaupungin keskustaa ja lisätä sen vetovoimaa.
Pop-Up Turku -hankkeen ideana on tarjota yrittäjille ja yhteisöille mahdollisuus kokeilla, millaista on toimia Turun keskustan liiketiloissa. Liiketiloja on mahdollista hakea web-portaalin kautta maksutta pop-up-käyttöön 1-7 päivän ajaksi. Pop-up-liiketilat sijaitsevat ydinkeskustan alueella. Pop-up-yrittäjät esitellään web-sivuilla, missä kerrotaan, milloin ja mistä päin kaupunkia heidän pop-up-liiketilansa löytyvät.
Pop-up Turku -projektin lopullisena tavoitteena on, että keskustan liiketiloihin saataisiin vuokralle uusia yrittäjiä. Tärkeä tavoitteemme on myös herättää kaupunkilaiset ja yrittäjät ajattelemaan uudella tavalla – luovat ja vähän hullutkin ajatukset keskustan elävöittämiseksi ovat tervetulleita! Toivomme, että kaikki turkulaiset ja Turussa asioivat huomaavat, miten tärkeää on, että kaupungilla on elinvoimainen, kiinnostava ja eloisa keskusta.
Ensimmäinen Pop-up Turku toteutettiin menestyksekkäästi touko-kesäkuussa 2015, jolloin keskustan alueella toimi yli 30 Pop-up yrittäjää. Pop-up näkyi keskustan katukuvassa myös Ruisrockin aikoihin teemalla ”Pop-up Turku Rocks up Turku”. Myös syksyllä 2015 järjestettiin suosittu pop-up tapahtuma, jonne haki useita kymmeniä yrityksiä ja toimijoita. Vuoden viimeinen pop-up tapahtuma järjestettiin jouluna ja pop-up levittäytyi myös Turun Kauppatorin Joulutorille. Vuonna 2016 keväällä järjestettiin taas Pop-up Turku hanke, jossa oli mukana yli 70 toimijaa. Kesällä nähtiin myös Warm Up Ruisrock -tapahtuma Turun Vähätorilla.
Viimeisin Pop-up Turku järjestettiin keväällä 2016. Hanketta ei järjestetä syksyllä 2016, mutta kannattaa seurata esimerkiksi Pop-up Turun Facebook-tiliä, jotta saat tietää ensimmäisten joukossa uusista hankkeista: https://www.facebook.com/PopupTurku/
Pop-up hankkeet ovat onnistuneet hienosti. Mukaan tunnelmiin pääset esimerkiksi näistä lehtijutuista:
2016
Katso Warm Up Ruisrockin paneelikeskustelut Yle Areenasta 8.7.2016
Kaupunkimedia Aamuset 1.7.2016
Varsinais-Suomen Yrittäjä 1.7.2016
Turun Sanomat / Ruoka 27.4.2016
Yle uutiset kello 18–22 18.4.2016
Kevät 2015
Syksy 2015:
Varsinais-Suomen yrittäjälehti 26.8.2015
Auranmaan viikkolehti 10.9.2015
Joulu 2015